Tuli tuossa oltua poikkeuksellisesti lauantai yö vapaalla, niin pitihän sitä lähteä käymään kaupassa ja valmistautua kunnolla lauantai illan viihteilyyn. Tällä kertaa se silti oli paaljon erillaista turhaa mussutettavaa ja telkkarin katselua. Eli kauppareissun ostokset näyttivät tältä. Huomaa tärähtänyt kuva, mutta se johtuu ihan vain siitä että kuvan ottajakin on hiukan tärähtänyt. (Eli minä jos jollekkin jäi epäselväksi)

No nytten muutenkin on ollut aikapaljon vapaita, mutta tällä viikolla sitten alkaakin taas kunnon työnteko, kun aukeaa uusi ravintola jossa olen töissä ja viikonlopun avajaiset aiheuttavat muutamia vähän pitempiä päiviä. =) Toivottavasti tunteja alkaa taas tulemaan kunnolla eikä tarvitse välillä miettiä laskujen maksamisen jälkeen, että onko varaa herkutteluun välillä vai ei. Tai saati jos ei meinaisi riittää edes laskuihin.

Yhdessä blogissa muuten mitä olen lueskellut, on alkanut välillä ilmestyä videoblogimerkintöjä ja vähän voisi jopa kiinnostaa itsekkin kokeilla sellaista. Kun sen kaikki lukijat, jotka ovat joskus erehtyneet katsomaan enemmänkin merkintöjä, ovat huomanneet että sarjakuvablogia on kokeiltu merkinnän verran ja se EI toiminut. =D